Hyviä uutisia keskiviikolta 30. kesäkuuta 2010:

Suomi neljänneksi kehittynein digitalous

Mobiililaitteet 3 © Tekes, Markus Sommers Suomi pärjäsi kansainvälisessä tietoyhteiskuntavertailussa

Suomi sijoittui neljänneksi The Economist-lehden ja IBM:n teettämässä digitalouksien vertailussa. Suomessa sähköisten palvelujen yleistyminen ja kehitys asettavat maan kärkijoukkoon. Asiasta uutisoi Yle.

Digital Economy Rankings-tutkimuksessa vertaillaan seitsemänkymmenen maan sähköisen viestintä-ja tietotekniikan hyödyntämistä. Tämän vuoden vertailussa arvioitiin erityisesti laajakaistan ja mobiiliyhteyksien kehitystä. Ruotsi oli vertailun ykkönen, Tanska sijoittui toiseksi ja Yhdysvallat olivat kolmannella sijalla.

- Kansalaiset ja yritykset osaavat ja haluavat käyttää esimerkiksi sähköisiä palveluja laajemmin kuin niitä on nyt tarjolla. Tästä syystä on tärkeää, että sekä julkinen sektori että yritykset jatkavat älykkäämpien palveluiden kehittämistä, kommentoi IBM:n toimitusjohtaja Johan Sandell Ylen uutisille.

Suomi sijoittui edellisenä vuonna sijalle kymmenen. Vertailuun voi käydä tutustumassa osoitteessa: www-935.ibm.com


www.yle.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.