Hyviä uutisia maanantailta 12. lokakuuta 2009:

Täsmennys: Syslore toimittaa Norjan postille älykkään osoitteentunnistusjärjestelmän

Aiemmin 7. lokakuuta julkaistussa uutisessa Sysloren Norjan-kaupasta oli epätarkkuutta. Tässä uutinen täsmennettynä:

Helsinkiläinen ohjelmistotalo Syslore ja Posten Norge ovat allekirjoittaneet sopimuksen koko Norjan kattavan postin lajittelun osoitteentunnistusjärjestelmän toimittamisesta. Suomalaisen ohjelman avulla vuonomaan posti tehostaa lajittelunsa automaatiota sekä osoitteen- ja vastaanottajatunnistuksen tasoa ja laatua.

Sysloren kehittämä mCorrection-ohjelma perustuu tekoäly- ja sumeahaku-algoritmeihin, joiden avulla puutteelliset, epätarkat ja väärät osoite-, nimi- ja vastaanottajatiedot pystytään tunnistamaan ja korjaamaan.

Sysloren toimitusjohtaja Henri Tykkä pitää norjalaisten kanssa tehtyä sopimusta ohjelmistoyhtiön kannalta merkittävänä.

- Olemme jo usean vuoden ajan kehittäneet ratkaisuja postilaitoksille ja pystymme hyödyntämään tätä kokemusta myös Norjan Postin kanssa, Tykkä sanoo Kauppalehdessä.

Vuoden 2008 keväällä Syslore teki vastaavanlaisen monivuotisen sopimuksen entisen Suomen Postin eli Itellan kanssa.

Syslore on Teknillisessä korkeakoulussa opiskelleiden matemaatikkojen ja fyysikkojen vuonna 2000 perustama yksityinen ohjelmistotalo. Sittemmin yhtiöön on sijoittanut riskirahaa muun muassa Nordic Venture Partners.

www.syslore.com

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Ruvell ma 8.8.2011 klo 8:02
I was seroiulsy at DefCon 5 until I saw this post.
ktpbyk ma 8.8.2011 klo 21:53
bdFUay bdicuqqsgwzs
dlwefjcx to 11.8.2011 klo 17:57
meHlfR qtzqaslxbzoz