Hyviä uutisia keskiviikolta 27. tammikuuta 2010:

Tamhattan-kännykkäpeli tukee nuorten terveitä elintapoja

Lehtikuva / Marja Airio Tamhattanin tavoite on saada nuoret liikkeelle muutenkin kuin virtuaalisesti.

Tampereen yliopisto on käynnistänyt Terveysviihde-hankkeen, jolla kehitetään terveyttä edistäviä tietokone- ja kännykkäpelejä nuorille. Pelit yhdistävät liikkuvat nuoret matkapuhelimien kautta kotona tai koulussa toimivaan älytilaympäristöön. Lähtökohtana on positiivinen terveyskasvatus, jossa terveystietämys lisääntyy pelaamisen yhteydessä.

Tamhattan-pelissä edetään ohjaamalla 3D-grafiikalla tehtyjä, avatar-tyyppisiä pelihahmoja, joista kullakin on alkutilanteessa jokin nuorten terveyttä ja hyvinvointia heikentävä piirre, huono unirytmi tai ryhti, epäterveellisestä ruokavaliosta johtuva ylipaino tai päihteiden käyttö. Jos peli etenee myönteisesti, myös pelihahmojen elintavat paranevat.

Terveyspeli on tehty viihdyttämään erityisesti 12-16-vuotiaita varhaisnuoria. Kehittäjien mukaan Tamhattanin mobiiliosiot käyttävät kännyköiden ominaisuuksia monipuolisemmin kuin mikään tähänastinen peliympäristö.

Terveysviihde-hanketta koordinoi Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos, ja siinä ovat mukana myös yliopiston terveystieteen laitos, Tampereen teknillisen yliopiston ihmiskeskeisen tietotekniikan laitos ja biolääketieteellisen tekniikan laitos, Tampereen ammattikorkeakoulu sekä useat yritykset. Hankkeen päärahoittaja on ollut Tekes.

Kehittämishankkeella on yhteydet sekä japanilaisiin ja USA:laisiin pelialan toimijoihin, ja englanniksi käännettävää terveyspeliä on tarkoitus testata kansainvälisesti.

tervi.cs.uta.fi/
tervi.cs.uta.fi/tamhattan/

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.