Tekesiltä lisärahaa hyville venealan hankkeille
Lehtikuva / Vesa Moilanen Sunnuntaina päättyneillä Helsingin kansainvälisillä venemessuilla kävijöitä kiinnostivat myös perinteiset puuveneet.Suomen venealan kehittämiseksi perustetussa Tekesin Vene-ohjelmassa on käynnistynyt vuodesta 2007 lähtien 35 hanketta, joita Tekes on tukenut yhteensä 7 miljoonalla eurolla. Ohjelma jatkuu vielä vuodet 2010 - 2011, ja mukaan kaivataan lisää hyviä hankkeita.
Vene-ohjelman tuesta noin 70 prosenttia on kohdistunut yritysten, ja 30 prosenttia eri tutkimusorganisaatioiden hankkeisiin. Ohjelman koordinaattori Markku Hentinen VTT:ltä kaipaa ohjelmaan lisää varsinkin yritysten projekteja.
– Suomalaisen venealan nousu taantumasta ja pysyminen kansainvälisesti kilpailukykyisenä tapahtuu panostamalla uusien tuotteiden ja palveluiden monipuoliseen kehitykseen. Nyt katsotaan kenellä on varaa tehdä tätä kehitystyötä, ja tähän Tekes tulee avuksi, Hentinen sanoo.
Vene-ohjelman tulokset ovat Tekesin mukaan lupaavia. Tutkimushankkeissa on kehitetty muun muassa sisätiloiltaan hiljaisempia moottoriveneitä ja uusia valmistusmenetelmiä. Yritykset omistavat itse kehitystyönsä tulokset, mutta tutkimusprojektit ovat julkisia, ja siten hyödynnettävissä koko venealalla.
KK