Teklan ohjelmistolla mallinnettu kolme jalkapallon MM-kisastadionia
Nelson Mandela Bay -stadion Port Elizabethissa on yksi Jalkapallon MM-kisojen päänäyttämöistä. Stadionille mahtuu yli 46 000 katsojaa.Etelä-Afrikassa 11.6-11.7. pelattavien jalkapallon MM-kisojen kymmenestä peliareenasta kolme on mallinnettu suomalaisella Tekla Structures -tietomallinnusohjelmistolla.
Teklan mallinnuksen avulla rakennetttiin Mbombela-stadion Nelspruitissa ja Nelson Mandela Bay -stadion Port Elizabethissa. Lisäksi Rustenburgissa sijaitsevan, kisoja varten uudistetun Royal Bafokeng -stadionin mallinnus on tehty Teklan ohjelmalla.
- Kisojen stadionit ovat suuria ja rakennusteknisesti haastavia rakennuksia. Niiden rakentaminen ilman 3D-tietomallinnusohjelmiston apua olisi ollut hyvin vaikeaa, Teklan varatoimitusjohtaja Risto Räty sanoo.
Port Elizabethin Nelson Mandela Bay -stadion on yksi kisojen päänäyttämöistä. Siellä pelataan alkusarjaotteluiden lisäksi yksi puolivälieristä sekä kisojen pronssiottelu.
Teklan -ohjelmistoilla on mallinnettu muitakin urheilupyhättöjä. Esimerkiksi kahden vuoden takaisten Pekingin olympialaisten päänäyttämöksi rakennettu Linnunpesä-stadion, sekä Lontoon vuonna 2007 valmistunut uusi Wembley-stadion on molemmat mallinnettu Tekla Structuresilla. Muita suomalaisohjelmistolla mallinnettuja rakennuksia ovat esimerkiksi maailman korkein rakennus Burj Khalifa sekä kolmetoista juuri käynnissä olevan Shanghain maailmannäyttelyn paviljongeista.
KK
Kommentit (4)