Hyviä uutisia keskiviikolta 23. syyskuuta 2009:

TKK:n MIDE-ohjelma etsii uusia polkuja Suomen menestykseen

Lehtikuva/Pekka Sakki Energiapihin led-teknologian kehittäminen ja käytön laajentaminen on yksi MIDE-ohjelmalla rahoitetuista tutkimushankkeista.
Teknillinen korkeakoulu tähtää Suomen huippuosaamisen kohottamiseen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseen digitalisoitumiseen ja energiateknologiaan liittyvien MIDE -hankkeiden avulla. Järjestyksessä toinen MIDE-seminaari kokosi Helsingin Katajanokalle tiistaina noin 70 tutkijaa ja yritysten edustajaa.

MIDE-ohjelma perustettii viime vuonna, jolloin TKK juhli satavuotista taivaltaan yliopistona - itse korkeakouluhan perustettiin jo 1849. Juhlavuonna toteutetun varainkeräyksen 20 miljoonan euron tuotto päätettiin ohjata MIDE (Multidisciplinary Institute of Digitalisation and Energy) -tutkimusohjelmaan.

Nimensä mukaisesti tutkimushankkeiden suuret teemat liittyvät digitalisointiin ja energiaan. MIDE kokoaa
TKK:n sisällä yhteistyökonsortioita, joissa tutkimusryhmien osaamisalueet yhdistyvät laajalla alueella. Tavoite on saavuttaa kunnollisia synergiaetuja hankkeiden suunnittelussa, läpiviennissä ja
tulosten hyödyntämisessä.

Hankkeiden vetäjät esittelivät tiistaina töidensä vaiheita Marina Congress Centerissä järjestetyssä seminaarissa. Korkeakoulun rehtori Matti Pursula piti katsauksen kuluneen vuoden MIDE-työhön. MIDE-tutkimusohjelmaa johtaa professori Yrjö Neuvo.

Ohjelmaan on valittu kaikkiaan yksitoista eri alojen tutkimusta. Näitä ovat muiden muassa wlan- ja rfid -pohjainen sisäilmamallinnus- ja paikannushanke, tutkimus hiilinanoputkien sovelluksista ja paremmista aurinko- ja polttokennoista, puun prosessoinnin ja työstämisen kehittämishanke sekä tehokkaampien polttomenetelmien tutkimusohjelma.

Niin ikään MIDE-tutkimuksilla kehitetään voimakkaampia ja ympäristöystävällisempiä led-valaisimia, vähemmän kuluttavia ja hybridisoituja työkoneita, polttokennoja matkapuhelimiin ja langattomiin päätelaitteisiin ja rakenteiden langatonta kunnonvalvontaa.

Virtuaalimaailmaa läheisimmin liippaavia ovat UI-ART- ja VinCo -hankkeet. Ensin mainittu projekti kehittää järjestelmiä, jotka oppivat hakemaan eri tilanteisiin sopivaa ajantasaista tietoa. VinCo keskittyy uudenlaiseen vuorovaikutukseen ja liiketoimintatapoihin virtuaaliympäristössä.
 
http://mide.tkk.fi/

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Marylada la 17.9.2011 klo 5:14
And to think I was going to talk to smeoone in person about this.
xfyxdtbtdd la 17.9.2011 klo 19:40
gv4rlJ powatnkbjbij