Hyviä uutisia tiistailta 4. elokuuta 2009:

TKK tutkii tryffelien kasvattamista Juvalla

Juvan tryffelikeskus

Teknillinen korkeakoulu ja Juvan Tryffelikeskus istuttavat tryffelirihmastoja männyn, kuusen ja koivun juuriin. Tutkimuksen alkaessa kolme vuotta sitten epäiltiin, voiko tryffeleitä edes kasvattaa Suomessa. Nyt tryffeleitä on kuitenkin löydetty Suomesta myös luonnonvaraisina. Tämän takia tutkijat uskovatkin, että on mahdollista kehittää Suomen oloihin sopiva tryffelien viljelytaktiikka.

Tutkimuksen johtaja TkT Salem Shamekh kertoo, että alussa tutkimusta epäiltiin paljon ja sille oli vaikeaa saada rahoitusta. Hyvän ja sallivan tutkimusilmapiirin ansiosta tutkimus oli kuitenkin mahdollinen. Nykyään tutkija joutuu usein vastaamaan kysymyksiin tryffelitarhan perustamiskustannuksista, tutkimuksen kaupallistamisesta ja parhaista tryffeliruuista.

Tryffelikeskuksen suunnitelmiin kuuluu myös luonnonvaraisten tryffelien etsinnän helpottaminen. Tätä varten keskus hankkii Italiasta tryffelin etsintään koulutetun koiran. Keskus myös järjestänee jo ensi kesänä koirille kurssin tryffelinetsinnästä ja tryffelikoirien mestaruuskilpailun. Keskus myös opastaa uusia viljelijöitä.

www.tkk.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (1)

Annikki Kettunen pe 15.7.2011 klo 22:10
Hei. Tänään 15.7.2011 löysin tryffeleitä siirtäessäni kukkapenkin paikkaa. Asun Savonlinnassa Kellarpellossa. Nämä ovat likaisen valkoisia muhkuisia sienelle tuoksuvia. Kuvien perusteella kalkkimaan tryffeleitä. Koot vaihtelevat reippaan luumun koosta sormenpään kokoisiin. En tiedä onko niitä enemmänkin, en kaivellut laajemmalti. Mitä nyt teen? Vai enkö mitään.