Hyviä uutisia keskiviikolta 18. elokuuta 2010:

Tryffelinviljely laajenee Suomessa

TKK Suomalaista tryffelisatoa käsin ja mikroskoopin läpi.

Aalto-yliopiston bioprosessitekniikka ja Juvan Tryffelikeskus isännöivät Suomessa järjestettävää toista tryffelitutkijakonferenssia (TAUESG) 20-22. elokuuta. Ensimmäinen TAUESG-konferenssi pidettiin Wienissä viime vuonna. Tämänvuotiseen konferenssiin osallistuu noin 50 arvostettua tryffelitutkijaa yhteensä 19 maasta.

Konferenssissa alan tutkijat voivat jakaa tietoa ja keskittyä tryffelin tunnistamisen ja viljelyn ydinkysymyksiin.

Tryffeliviljelyn tutkimus alkoi nykyisin Aalto-yliopistoon kuuluvassa Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2004 sienijuuren viljelyn tutkimuksella. Juvan Tryffelikeskus perustettiin Juvan kunnan ja silloisen TKK:n yhteishankkeena vuonna 2006, ja ensimmäinen tryffelitarha perustettiin Juvalle samana vuonna.

Nykyään eri puolilla Suomea on 22 tryffelitarhaa. Viimeisen neljän vuoden aikana on myös tunnistettu kolme eri Suomessa kasvavaa tryffelilajia. Aalto-yliopiston tutkijat ovat löytäneet suomalaisia luonnonvaraisia tryffeleitä kymmenestä suomalaiskaupungista viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana.

Juvan Tryffelikeskus pyrkii kehittämään Suomen ilmastoon ja maaperään sopivan tryffelinviljelytekniikka, löytämään kaikki Suomessa kasvavat tryffelilajit sekä selvittämään niiden vaatimat ympäristöolot.

www.tkk.fi

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Andie ke 14.9.2011 klo 8:07
Keep these ariltces coming as they've opened many new doors for me.
qrismovfyp ke 14.9.2011 klo 11:56
9JObLs lvcgmedkcmpl
lxavhl pe 16.9.2011 klo 13:28
UjYfqm ymsgezrbnbio