Turun yliopistosäätiölle jopa kolmen miljoonan euron testamenttilahjoitus
Lehtikuva / Roni Lehti Turun yliopisto on saanut viime aikoina huomattavia lahjoituksia.– Tämän valtavan lahjoituksen arvo voi vielä noustakin. Selvitämme asiaa rauhassa emmekä tee hätiköityjä päätöksiä, Turun yliopistosäätiön asiamies Pekka Kanervisto sanoo ja viittaa Turun Sanomissa muun muassa siihen, että alueen rantakaavaan on merkitty parikymmentä lomarakennuspaikkaa. Kanervisto ei muista koko 13 vuoden asiamiesurallaan yhtä suurta lahjoitusta.
Säätiön hallitus perusti viime perjantaina Kosti Hämmärön nimeä kantavan rahaston jakamaan apurahoja Turun yliopistossa tehtävään lääketieteen tutkimukseen. Uusi Kosti Hämmärön rahasto on suurimpia Turun yliopistosäätiön 60 nimikkorahastosta.
Kosti Hämmärö tunnettiin vaatimattomana, ahkerana ja huolellisena saariston monitaitajana. Hänen naapurinsa kuvailee Hämmärötä ihmistyypiksi, jolla ei ollut vihamiehiä.
Turun yliopiston toimintaa tukeva yliopistosäätiö jakaa apurahoja hallinnoimiensa, yli 30 miljoonan euron arvoisten rahastojen tuotoista. Rahastovarallisuudesta erillään säätiön omaisuuteen kuuluu muun muassa Vanhalinnan museo- ja kulttuurikeskus Liedossa, Alvar Aallon suunnitteleman Villa Tammekannin omistava Tarton Granö-keskus ja Bengtskärin majakka.
www.utuonline.fi
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.