Tutkimuslaitos IDC ennustaa Suomeen 11 000 uutta it-alojen työpaikkaa vuoteen 2013 mennessä
Tietotekniikka-alat luovat Suomeen jopa 11 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2013 mennessä,
kansainvälinen tutkimusyhtiö arvioi. Tulevina vuosina it-alojen työllisyys kehittyy huikeasti reippaampaan tahtiin kuin maan kokonaistyöllisyys.
IDC (International Data Corporation) selvitti ohjelmistojätti Microsoftin toimeksiannosta it-alan vaikutusta bruttokansantuotteeseen, työllisyyteen, verokertymään ja ja uusien yritysten syntyyn 52:ssa eri maassa.
Tutkimuksessa mukana olleiden maiden it-menot käsittävät 98 prosenttia koko maailman tietotekniikkamenoista.
Selvityksen mukaan it-ala työllistää Suomessa lähes 140 000 ihmistä vuonna 2013. Seuraavan neljän vuoden aikana tietotekniikan alalle tulee 400 uutta yritystä ja 11 000 työpaikkaa. Asiasta kertoo yksityiskohtaisemmin Tietoviikko.
Ennusteen toteutuessa it-alan työpaikkojen määrä kasvaa vuosittain 1,6 prosenttia. Tämä on vastoin työllisyystilanteen yleistä kehitystä, sillä Suomen kokonaistyöllisyyden odotetaan heikkenevän samaan aikaan, IDC huomauttaa.