Hyviä uutisia keskiviikolta 16. syyskuuta 2009:

Tuulivoiman osaajista kova kysyntä jo lähivuosina

Pressens Bild / Hasse Persson Tuulivoimaa suunnitellaan ja rakennetaan Suomessa niin kovaan tahtiin, että alan koulutusta pitäisi nopeasti lisätä, sanoo Pöyry Energyn Kari Kuisma.

Tuulivoima lupailee tulevina vuosina huimia työllisyysnäkymiä - jopa sellaisia että alan osaajista voi tulla jo lähivuosina ankara pula. Suomen tuulienergian kapasiteetin nostaminen kahteen tuhanteen megawattiin voi työllistää vuonna 2020 jopa 14 000 henkilötyövuoden verran osaajia.

Tuulienergian lyhyen tähtäyksen osaajapulaan uskoo ainakin Pöyry Energyn toimitusjohtaja Kari Kuisma, jonka mielestä Suomen on syytä lisätä alan koulutusta ripeään tahtiin.

- Mistä alan osaajat otetaan 2010-luvulla, sillä alan koulutusta ei ole oikeastaan ollenkaan, voimalaitosalan konkarina tunnettu Kuisma sanoi Helsingissä järjestetyssä Suomalaisen energian päivä -tapahtumassa.

Suomessa on vireillä erilaisia tuulivoimahankkeita 5 500 megawatin edestä, Tekniikka & Talous kirjoittaa. Kuitenkin hankkeet painottuvat merituulipuolelle, eikä kaikkien suunnittelupöydillä olevien hankkeiden toteutumisesta ole edes varmaa tietoa.

- Sitä paitsi Suomi laahaa 3-5 vuotta jäljessä Euroopan johtaviin tuulienergiamaihin verrattuna, Kuisma muistuttaa.

Nykyään tuulienergia-ala työllistää Suomessa kolmisen tuhatta henkilöä ja koko EU:n alueella noin 108 000 työntekijää. Kuitenkin EU ennustaa, että alalle syntyy jäsenmaissa jopa puoli miljoonaa työpaikkaa vuonna 2020.

Tuulivoiman toimialakohtainen liikevaihto Suomessa oli viime vuonna noin miljardi euroa. Tästä viennin osuus oli peräti 90 prosenttia.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Will ke 14.9.2011 klo 9:33
Hot damn, looking pretty ufseul buddy.
oennsq to 15.9.2011 klo 10:08
mm0LqF yiyagqfiqsqy
dnhxhghqzf pe 16.9.2011 klo 14:16
NbRtMf geaggxmaizud