Hyviä uutisia keskiviikolta 8. kesäkuuta 2011:

TuuliWatti investoi 400 miljoonaa tuulisähkön tuotantoon

Tuuliwatti pyrkii muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen johtavista tuulivoiman tuottajista. Tuuliwatti pyrkii muutamassa vuodessa yhdeksi Suomen johtavista tuulivoiman tuottajista.

St1 Oy:n ja S-ryhmän S-Voima Oy:n yhdessä omistama TuuliWatti investoi lähivuosina 400 miljoonaa euroa teolliseen tuulivoiman tuotantoon. Investointiohjelma käynnistyy tänä kesänä Simon tuulipuiston rakentamisella.

Vuoden loppuun mennessä valmistuva 18 megawatin tuulipuisto merkitsee noin 10 prosentin lisäystä Suomen nykyiseen tuulivoimakapasiteettiin.  Vastaavia hankkeita on tavoitteena aloittaa lähitulevaisuudessa eri puolilla maata, muun muassa Iissä, Tervolassa, Virolahdella, Salossa ja Porissa.

Suomen virallinen tavoite on saavuttaa 6 terawattitunnin tuulivoiman vuosituotanto vuoteen 2020 mennessä. Tämä merkitsisi, että tuulivoimalla tuotettaisiin alle 10 vuoden päästä jo noin 6 prosenttia kaikesta maassamme kuluvasta sähköstä.

TuuliWatti haluaa olla yksi Suomen suurimmista teollisen tuulivoiman tuottajista.

— Lähivuosina olemme valmiita investoimaan tuulipuistojen rakentamiseen noin 400 miljoonaa euroa. Suunnitelmien toteutuessa tulemme parhaimmillaan tuottamaan jopa viidenneksen kaikesta Suomen tuulivoimasta, TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja ja St1 Oy:n uusiutuvan energian johtaja Jari Suominen kertoo.

Oulu-Kemi-valtatien varteen valmistuvan Simon tuulipuiston 30 miljoonan euron investoinnilla tuotetaan sähköä 11 000 kotitalouden tarpeisiin. Investointiohjelma jatkuu Iihin ja Tervolaan rakennettavilla tuulipuistoilla, joiden on tavoitteena olla toiminnassa vuoden 2012 loppuun mennessä. TuuliWatin suunniteltu kokonaisinvestointi Pohjois-Suomeen on noin 100 miljoonaa euroa.

www.tuuliwatti.fi

KK