Hyviä uutisia torstailta 18. helmikuuta 2010:

Uponorilta lahjoitus Aalto-yliopistolle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopistossa on 20 000 opiskelijaa.
Uponor Oyj lahjoittaa 400 000 euroa uuden Aalto-yliopiston säätiöpääomaan. Lahjoituksellaan yhtiö haluaa osallistua suomalaisen huippuosaamisen kehittämiseen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseen.

Uponorin toimitusjohtaja Jyri Luomakosken mukaan Aalto-yliopiston strategiset painopistealueet eli palveluliiketoiminta, energia ja luonnonvarojen kestävä käyttö sekä ihmislähtöinen elinympäristö sopivat hyvin yhteen yhtiön toimintaperiaatteiden ja tavoitteiden kanssa.

Yritysten ja muiden tahojen lahjoituksilla on sekä Aalto-yliopiston että muiden yliopistojen rahoitukselle tärkeä merkitys.  

– Säätiöpääoma mahdollistaa vahvan panostuksen tutkimuksen ja opetuksen tason nostamiseen. Samalla tarjoamme yrityksille aivan uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia, Aalto-yliopiston kehitysjohtaja Jari Jokinen kertoo.

Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu yhdistyivät 1.1.2010 säätiömuodossa toimivaksi Aalto-yliopistoksi. Aalto-yliopistossa on 20 000 opiskelijaa ja 4 300 työntekijää. Elinkeinoelämän keskusliitto EK on sitoutunut keräämään Aalto-yliopiston säätiöpääomaan 200 miljoonaa euroa vuoden 2010 loppuun mennessä. EK on viime syksynä aikana saanut lupaukset 15 miljoonan euron sijoituksista ja koossa on tällä hetkellä 127 miljoonaa euroa. Uponor on ensimmäinen lahjoituksensa julkistanut yritys.

Valtio on lupautunut sijoittamaan yliopistojen pääomaan 2,5 kertaa kerätyn ulkopuolisen rahoituksen summan 500 miljoonaan euroon saakka.

www.aaltoyliopisto.fi

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.