Hyviä uutisia torstailta 13. elokuuta 2009:

Ylläs-halli toi talviset hiihtokelit Helsingin kesään

Arctic Sport Center Oy
Helsingissä pääsee nyt hiihtämään ympäri vuoden, sillä pääkaupunkiseudun ensimmäinen sisähiihtohalli avattiin yleisölle maanantaina 10.8. Kivikon urheilupuistossa. Talviurheilulajeihin erikoistuneessa Ylläs-hallissa hiihto onnistuu perinteisellä tai vapaalla tyylillä 1,2 kilometrin ladulla. Lapsille on oma 100 metrin latunsa.

Markkinointijohtaja Jari Ikkelän mukaan tavoitteena on saada talviurheilukeskukseen ensimmäisen toimintavuoden aikana 60 000-80 000 kävijää. Jatkossa tavoitteena on vähintään 100 000 vuosittaista kävijää. Vaikka Ikkelä uskoo kahdenkinsadan hiihtäjän mahtuvan ladulle mukavasti, pelkästään hiihtoa ei hallissa tarvitse harrastaa. Tiloista löytyy myös muun muassa pulkkamäki, luistelukenttä ja lasten puuhamaa. Syksyn aikana on tarkoitus avata lisäksi curling-ratoja ja talvella Suomen ensimmäinen sisäjääkiipeilyseinä.

Talvisen ilmaston luominen sisätiloihin on herättänyt arvostelua energiantuhlauksesta, mihin Jari Ikkelä vastaa kertomalla hallin ympäristö- ja energiansäästöohjelmasta. ST1:n toimittamalla aurinko- ja tuulivoiman yhdistelmällä tuotetaan merkittävä osa hallin käyttämästä energiasta ja loppusähkö saadaan teollisesta tuulivoimantuotannosta. Lisäksi ulkopuolisen energian tarvetta vähentävät maalämpö, hallin katolle rakennettavat aurinkokennot sekä hukkalämmön talteenotto.

www.yllas-halli.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.