Uusi järjestelmä puhdistaa laivojen painolastia ja Itämeren ekosysteemiä
ESL Shipping ESL Shippingin kuivalastialus ms Pasila sai ensimmäisenä suomalaisaluksena Auramarinen kehittämän painolastiveden käsittelyjärjestelmän.Turkulainen, Hollming-konserniin kuuluva Auramarine Oy on kehittänyt laivojen painolastiveden käsittelyjärjestelmän, jolla estetään haitallisten kasvien ja eliöiden siirtyminen merialueelta toiselle. Suomen ensimmäinen Crystal Ballast -järjestelmä on asennettu ESL Shippingin Ms Pasila -rahtialukseen.
Järjestelmä on erityisen tarpeellinen aluksen purjehtiessa Itämeren jamuiden merialueiden välillä. Esimerkiksi amerikkalainen kampamaneetti on viime vuosien aikana levinnyt laajasti Itämeren alueelle ja tuhoaa sen luontaista ekojärjestelmää.
– Vieraiden eläin- ja kasvilajien siirtyminen merialueelta toiseen muodostaa ympäristölle vakavan uhan, ja asentamalla painolastiveden puhdistusjärjestelmän Ms Pasilaan huolehdimme osaltamme ympäristöstä ja meriemme hyvinvoinnista, ESL Shippingin toimitusjohtaja Markus Karjalainen sanoo.
Järjestelmän mekaniikka perustuu painolastiveden samanaikaisesti tapahtuvaan suodatukseen ja UV-käsittelyyn. Auramarinen toimitusjohtaja Heikki Saaros kertoo UV-tekniikan olevan tehokas ja turvallinen muun muassa siksi, ettei siinä käytetä vaarallisia kemikaaleja.
Painolastiveden puhdistusjärjestelmää pidetään välttämättömänä merialueiden välisessä laivaliikenteessä, ja kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO ajaa uutta säädöstä, jonka mukaan vastaavanlaisia järjestelmiä tulisi asentaa jopa 30 000-40 000 laivaan maailmanlaajuisesti seuraavan 10 vuoden aikana.
– Se merkitsisi useamman miljardin euron kokonaismarkkinaa ja huomattavaa työllistävää vaikutusta alan yrityksille, mikä on tietenkin liiketoimintamme kannalta erittäin positiivinen asia, Heikki Saaros kommentoi.
– Myös ESL Shipping aikoo jatkaa painolastivesien puhdistusjärjestelmien asentamista aluksiinsa, Karjalainen vahvistaa.
www.eslshipping.com
www.auramarine.com
www.imo.org
KK
Kommentit (1)