Valtio tukee World Design Capital 2012 -hanketta viidellä miljoonalla eurolla
World Design Capital Helsinki 2012 Helsinki on maailman designpääkaupunki vuonna 2012.Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen World Design Capital 2012 -hankkeeseen osallistumisesta ja myöntänyt sille viiden miljoonan euron tuen. Helsinki on nimetty yhdessä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kaupunkien kanssa maailman designpääkaupungiksi vuodeksi 2012.
Designpääkaupunkihankkeessa design ymmärretään laajasti ja uudella tavalla. Sen piiriin kuuluvat muun muassa taideteollisuus, teollinen muotoilu, kaupunkisuunnittelu, arkkitehtuuri, palveluiden kehittäminen, digitaaliset sisällöt ja palvelut sekä yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaava strateginen design.
Hankkeen piirissä voidaan pureutua myös julkisten palveluiden kehittämiseen designin avulla. Toteutuksessa merkittävä osuus on erilaisilla projekteilla ja tapahtumilla.
Designpääkaupunkihankkeella halutaan vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja vientiä lisäämällä muotoilun käyttöä elinkeinoelämässä, parantamalla muotoiluyritysten verkottumista sekä edistämällä muotoilualan yleistä kehitystä.
- Helsingin valitseminen maailman designpääkaupungiksi antaa maailmalle vahvan signaalin suomalaisen muotoiluosaamisen korkeasta tasosta. Toivoisin, että hankkeen myötä muotoilun merkitystä voitaisiin laajentaa myös arkipäiväisiin palveluihin, sanoo elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.
Designpääkaupungin valinnan suoritti marraskuussa 2009 Kansainvälinen muotoilujärjestö Icsid (The International Council of Societies of Industrial Design). Nimitystä tavoitteli yli 30 kaupunkia. Edelliset designpääkaupungit olivat Torino ja Soul. 
KK