Hyviä uutisia tiistailta 12. tammikuuta 2010:

Vattenfall laajentaa biopolttoaineiden käyttöä Hämeenlinnassa

Vattenfall laajentaa biopolttoaineiden käyttöä Vanajan voimalaitoksessa Hämeenlinnassa. Yhtiö investoi Vanajalle kaikkiaan 35 miljoonaa euroa. Ohjelman ensimmäinen vaihe, uusi, kotimaisia polttoaineita käyttävä kattila on otettu käyttöön tällä viikolla.

- Uusiutuvan energian osuus nousee tuotannossamme 38 prosenttiin jo tänä vuonna, mikä on kymmenen vuotta ennen EU:n edellyttämää tavoitevuotta 2020, Vattenfall Lämpö Oy:n toimitusjohtaja Markus Alholm sanoo.

Vattenfall aikoo Alholmin mukaan vähentää merkittävästi tuotantonsa hiilidioksidipäästöjä investoimalla biopolttoaineita hyödyntävään tuotantoon. Lisäksi yhtiö korvaa fossiilisia polttoaineita ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla.

Vanajan uuteen biokattilaan liittyy savukaasun puhdistusmenetelmä, joka ottaa talteen savukaasujen sisältämää lämpöä ja parantaa voimalaitoksen hyötysuhdetta. Tämä merkitsee pienempää polttoaineen kulutusta ja siten pienempiä päästöjä. Uudistuksen ansiosta Vanajan voimalaitoksen CO2-päästöt vähenevät noin 50 prosenttia vuoden 2006 tasosta.

www.vattenfall.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.