Hyviä uutisia keskiviikolta 18. huhtikuuta 2012:

Venäjän lämpömarkkinat avoinna suomalaisyrityksille

lehtikuva / pekka sakki Suomalaiseen lämpöosaamiseen voi tutustua esimerkiksi Helsingin Energian energiatehokkaassa Katri Valan lämpö- ja jäähdytyslaitoksessa. Suomalaiseen lämpöosaamiseen voi tutustua esimerkiksi Helsingin Energian energiatehokkaassa Katri Valan lämpö- ja jäähdytyslaitoksessa.

Innovaatioverkosto FinNoden tekemän selvityksen mukaan Venäjän lämpömarkkinoiden kehitys avaa Suomelle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Suurimmat mahdollisuudet liittyvät teollisten laitosten yhteydessä olevien lämpölaitosten uusimiseen.

— Luoteis-Venäjän lämpömarkkinoiden nykytilaa ja muutosta kartoittaneessa selvityksessämme tunnistettiin lähes 20 potentiaalista investointihanketta, joihin voidaan tarjota suomalaisia ratkaisuja saman tien, Finpron toimialajohtaja Hannu Kivelä kertoo.

Venäjällä arvioidaan olevan noin 65 000 lämmön tuotantoon tarkoitettua kattilaa. FinNoden tutkimalla alueella Luoteis-Venäjällä on 4 500 kattilaa, joista uusimista kaipaa vähintään 1 500.

— Varovaisesti arvioiden tämä tarkoittaa jopa miljardin euron investointeja pieniin lämpölaitoksiin. Näiden lisäksi Luoteis-Venäjälle suunnitellaan rakennettaviksi useita lämmön ja sähkön yhteistuotantokattiloita. Lähivuosina lämmöntuotannon uusimiseksi tehtävien investointien määrä kasvaa Venäjällä entisestään, Kivelä toteaa.

Finpron seniorikonsultti Vladimir Skorlyginin mukaan Venäjän lämpömarkkinoiden toiminta ei vielä tue pitkäaikaisia investointeja ja tuotannon modernisointia tarpeeksi tehokkaasti. Erityisesti julkisella puolella odotetaan edelleen ulkomaista rahaa mukaan investointeihin.

Selvityksen mukaan suomalaisyritysten kannalta potentiaalia on sekä yksityisen että kunnallisen sektorin projekteissa, mutta yksityisen puolen rahoitusmallit ovat nykyisellään houkuttelevampia. Ulkomaiset investoijat odottavat vielä kaukolämpömarkkinan kehittymistä markkinalähtöisemmäksi.

Tällä hetkellä saksalaiset ja itäeurooppalaiset teknologian tarjoajat ovat vahvasti läsnä hankkeissa. Suomalaisten osuus voisi olla paljon nykyistä merkittävämpi, Skorlygin uskoo.

Suomalaisyrityksille tukea hankkeisiin mukaan pääsemiseksi tarjoavat Suomalais-venäläinen Energiaklubi, Finpron Kansallisen kaukolämpöhankkeen toinen vaihe ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO.

www.finpro.fi

www.finnode.fi

ML