Hyviä uutisia tiistailta 17. marraskuuta 2009:

Virtuaalisen Joulupukin suosio kasvaa kohisten

santatelevision.com

Joulupukki kasvattaa suosiotaan myös virtuaalisesti. Kymmenen vuotta toiminut santatelevision.com odottaa jouluksi miljoonaa kävijää. Tämä tarkoittaisi 25 prosentin kasvua. Kanavaa tuottavan Joulupukki TV Oyj:n toimitusjohtaja Tommi Lappalainen perustaa arviot alkutalven 2009 kasvuun.

Joulupukin Internet tv-kanavan kasvu on ollut vakaata 2000-luvulla. Joulusta 2001 lähtien kävijämäärät ovat kasvaneet vuosittain noin 20-30 prosenttia. Tv-kanava toimii kahdellatoista kielellä. Katsoituimpia videoita ovat joulupukista kertovat, mutta myös revontuli- ja huskyvideot ovat suosittuja.

Lappalainen näkee Joulupukin Internet TV-kanavan kansallisesti ja kansainvälisesti tärkeänä Lapin matkailun edistäjänä. Hänen mukaansa sivusto kieliversioineen tuo yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden sivuille vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä.

Vuonna 2000 perustettu Joulupukki TV Oyj tuottaa internetkanavan lisäksi esimerkiksi DVD-postikortteja ja matkailun videopalveluita. Toimitusjohtaja Lappalaisen mukaan kanava perustettiin tavallaan kahdeksan vuotta liian aikaisin, koska internet-videot ovat lyöneet kunnolla läpi matkailun edistämisessä ja markkinoinnissa vasta viimeisen puolentoista vuoden aikana.

www.santatelevision.com

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Trevion la 17.9.2011 klo 8:16
I really wish there were more airtlecs like this on the web.
acoluysvuk la 17.9.2011 klo 19:04
nPzxia nyxrhmcpmheu