VTT patistaa sahoja erikoistumaan
Lehtikuva /Heikki Saukkomaa Suomen sahojen tulisi VTT:n mielestä siirtyä bulkkituotannosta pitemmälle jalostettuihin erikoistuotteisiin.VTT:n SisuPUU-projektissa on kehitetty uusia tuotantojärjestelmiä, joiden avulla voidaan nykyistä tehokkaammin ja joustavammin valmistaa erikoissahatavaraa, jolla on tarkasti määritellyt ominaisuudet.
Projektin tulokset osoittavat, että puumateriaali ja sen laatuominaisuudet voitaisiin hyödyntää tuotannossa huomattavasti nykyistä paremmin. Tuotteiden laatua voidaan parantaa ja valmistaa standardituotteiden asemasta erikoistuotteita. Prosesseja muuttamalla voidaan päästä myös nykyistä parempaan taloudelliseen tulokseen. Lisäksi puun arvosaantoa voidaan parantaa nykyaikaisten tuotantomenetelmien avulla 10 - 30 prosenttia.
Suomen sahateollisuus on professori Arto Useniuksen mukaan maailman huippua.
- Siitä huolimatta sahatavaran tuottamisessa on siirryttävä yhä jalostetumpien komponenttien valmistukseen. Erikoistuotteiden hinta voi olla moninkertainen bulkkituotteisiin verrattuna, Usenius sanoo.
Sahat voivat palvella puutavaran jalostajia entistä paremmin myös liittämällä tuotteisiinsa palveluja. Asiakkaita voidaan esimerkiksi ohjeistaa miten ja mihin tarkoitukseen tiettyä toimituserää tulisi käyttää. Vielä pidemmälle viety palvelumuoto on mitata sahalla yksityiskohtaisesti puutavaran ominaisuudet, esimerkiksi oksien sijainti tai puun syykuviointi. Tätä tietoa jatkojalostaja voi käyttää hyväkseen omassa prosessissaan.
VTT:n kehittämää WoodCIM-mallijärjestelmää käytetään jo teollisuudessa ja siihen on lisätty useita uusia piirteitä SisuPUU-projektissa. Uudet sahausmenetelmät, esimerkiksi tehokas läpisahaus, voidaan ottaa käyttöön uusissa sahalinjainvestoinneissa.
Kommentit (4)