Arkisto: Uutiset

Otsikot

ke 26. elokuuta 2009:

Suomalaistutkijat löysivät lupaavan hermokasvutekijän Parkinsonin taudin hoitoon

Suomalaistutkijat ovat löytäneet Parkinsonin taudin hoitoa parantavan hermokasvutekijän. Tietyllä hermokasvutekijällä voidaan ehkäistä hermomyrkyllä aikaansaadun vaurion etenemistä. Sen avulla on myös mahdollista palauttaa vaurioituneiden solujen toimintaa. Suomen akatemian neurotieteen tutkimusohjelmassa on selvitetty hermokasvutekijöiden... Lue lisää

Oulun bioyrityskeskus laajenee

Britannialainen bioteknologiaan erikoistunut yritys ValiRx laajentaa toimintaansa Suomeen. Yritys työllistää alkuvaiheessa noin viisi alan osaajaa. ValiRx Finland Oy päätoimialaa ovat uudet teknologiat, joita hyödynnetään esimerkiksi syöpähoidoissa. Bioteknologian toimiala on Oulussa kasvussa ja kaupungissa toimii tällä hetkellä jo lähes 50... Lue lisää

Technopolis toteuttaa Silmäkeskuksen Tampereelle

Technopolis toteuttaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle silmäkeskuksen suunnitteilla olevaan hyvinvointi- ja terveyspalveluihin erikoistuvaan kampuksen lisärakennukseen Finn-Medin alueelle Tampereelle. Sekä Technopolis Oyj:n että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) hallitukset ovat hyväksyneet alustavasti uuden silmäkeskuksen... Lue lisää

Poliisin päivä tuo poliisin kansan keskuuteen

Lauantaina 29. elokuuta vietetaan Poliisin päivää. Tuolloin maamme poliisivoimat jalkautuvat kaduille ja toreille erilaisten tapahtumien myötä. Päivän aikana poliisin toimintaa esitellään noin 70 paikkakunnalla. Poliisin päivä pyrkii tuomaan poliisin toimintaa tavallisten ihmisten keskuuteen ja tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden keskustella... Lue lisää

ti 25. elokuuta 2009:

Koffin kolmosta juhlitaan retrokuosilla

Sinebrychoff täyttää lokakuun 13. päivä 190 vuotta. Juhlavuoden ja keskioluen vapautumisen kunniaksi päivittäistavarakaupan juomahyllyssä nähdään syyskuun alussa retroKOFF. Sinebrychoffin 190-vuotisjuhlan kunniaksi KOFF-pullot saavat syys-lokakuuksi retroetiketit, jotka olivat tuttu näky silloin, kun keskiolut vapautui... Lue lisää

Inari tekee selvää rahaa Lapin kullalla

Kullanetsinnällä on erittäin suuri taloudellinen merkitys Inarin kunnalle. Muualta tulleet kullankaivajat takaavat kunnalle miljoonan euron tulot vuosittain. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan kullankaivajat käyttävät kaivukaudella pelkkiin ostoksiin keskimäärin 50 euroa viikossa. Kaivukaudella ostoksiin käytetään 200 000 euroa, kun... Lue lisää

Hamina saa Panamax-luokan väylän

Haminan satamaan johtava meriväylä oikaistaan ja ruopataan 12 metrin kulkusyvyyteen. Väylähankkeen toteuttamisesta vastaa Merenkulkulaitos ja satama-alueen työt teettää Haminan Satama Oy. Väylän syventäminen on erityisen tärkeää Haminan öljysataman toiminnalle. Nestelastien kauppa kehittyy ja suuntaus on kohti suurempia kaupallisia eräkokoja... Lue lisää

EK: Teknologiateollisuuden työmarkkinasopu elvyttää Suomen taloutta

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mielestä teknologiateollisuuden työehdoista viime viikolla saavutettu neuvottelutulos on tärkeä päänavaus talouden vaikeissa oloissa. Palkkaratkaisu tukee talouden elpymistä. EK sanoo kannanotossaan, että taantumassa tarvitaan kustannusten alentamista eikä mahdollisuuksia uusiin yleisiin palkankorotuksiin ole.... Lue lisää

Puolustusvoimat perusti virtuaalisen kuntokoulun

Puolustusvoimat jatkaa tuoreen komentajansa, kenraali Ari Puheloisen aloittamaa kuntokampanjaa myös internetin kautta. Taannoinhan Puheloinen julisti läskin suomalaisten varusmiesten ykkösviholliseksi. Puolustusvoimien avaaman liikuntaportaalin tavoitteena on antaa tietoa puolustusvoimien iikuntakoulutuksesta, tutkimus- ja... Lue lisää

ma 24. elokuuta 2009:

Helsinki liikkeelle -viikko alkaa tänään

Helsingin kaupunki esittelee liikuntaviraston toimintaa ja houkuttelee asukkaitaan liikkumaan viikon kestävän Helsinki liikkeelle -kampanjan avulla. Maanantaista 24.8. alkaen tarjolla on yli 100 tapahtumaa ja 40 liikuntalajia ympäri Helsinkiä. Tapahtumat ovat Helsingin liikuntajärjestöjen ja -seurojen järjestämiä.   Seitsemän päivän aikana voi... Lue lisää

Studio One etsii kynnelle kykeneviä

Kynsistudioketju Studio One avaa syksyllä useita uusia toimipisteitä. Yhtiö toimii nykyisin seitsemässä kaupungissa, Helsingissä, Vantaalla, Oulussa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Tampereella ja Salossa. Syyskuun aikana yhtiö avaa liikkeet Vaasassa ja Kajaanissa, lokakuussa Kuopiossa ja Ylöjärvellä. Kaikki liikkeet sijaitsevat kaupunkien... Lue lisää

Vuoden tuote 2009 palkittiin Turussa

Huonekaluja valmistavan Kaani Oy:n Jazz-tuotesarja palkittiin Turun Messuilla. Pian kolmekymmentä vuotta alalla työskennellyt suunnittelija, Esko Niinikorpi toimii Kaani Oy:n toimitusjohtajana. Ensimmäiset Jazz-tuotteet esiteltiin jo vuonna 2002, jonka jälkeen tuoteryhmän osuus tehtaan kokonaistuotannosta nousi 90 prosenttiin. Niinikorven... Lue lisää

Lemminkäinen aloittaa asuntojen rakentamisen Jätkäsaaressa

Lemminkäinen -konserniin kuuluva Alfred A. Palmberg aloittaa asuntorakentamisen Jätkäsaaren entisen sataman maille Helsingissä. Kaupunki vuokraa Palmbergille yhden tontin vapaarahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon ja kaksi tonttia vapaarahoitteista hitas -omistusasuntotuotantoa varten. Lisäksi kaupunki myy yhtiölle neljä tonttia... Lue lisää

VTT:ltä eurooppalainen yhteishanke bioetanolin valmistuksen kehittämiseksi

VTT on käynnistänyt laajan eurooppalaisen projektin toisen sukupolven biopolttoaineen kehittämiseksi. Projekti kokoaa yhteen eurooppalaisia tutkimuslaitoksia ja yrityksiä. Nemo-projektissa kehitetään maa- ja metsätalouden jätteistä sekä energiakasveista biopolttoaineen valmistukseen sopivaa raaka-ainetta. Projekti saa EU-rahoitusta 5,9... Lue lisää

pe 21. elokuuta 2009:

Maailman syöpätutkimuksen huiput Turussa elokuun lopulla

Turussa järjestettävä BioCity Symposium kokoaa maailman syöpätutkimuksen huiput yhteen 19. kertaa. Tänä vuonna Symposiumin teemana on syöpäkasvaimen kudosympäristön vaikutus syövän etenemiseen. Tapahtuman järjestävät Turun yliopisto ja Suomen Syöpäinstituutin säätiö. Kokouksen pääpuhuja on eturivin syöpätutkija Joan Massagué. Hän työskentelee... Lue lisää