Arkisto: Uutiset

Otsikot

ma 22. helmikuuta 2010:

Metsäteollisuus lahjoittaa neljä miljoonaa Aalto-yliopistolle

Metsäteollisuus lahjoittaa neljä miljoonaa euroa Aalto-yliopiston perustamispääomaan metsäteollisuuden suomalaisen innovaatioympäristön vahvistamiseksi. – Uudistuvat ja uutta luovat metsäteollisuusyritykset hakevat yhteistyökumppaneikseen kansainvälisiä huippukorkeakouluja, joihin Aalto-yliopisto kuuluu. Uudelle huippuyksikölle on tärkeää... Lue lisää

Crown of Byzantus on ensimmäinen suomalainen massiivimonipeli

Helsinkiläisen pelistudion Casual Continentin selainpohjainen Crown of Byzantus -peli on yhtiön mukaan ensimmäinen suomalainen massiivimonipeli eli peli, jota pystyy pelaamaan tuhannet pelaajat samanaikaisesti. Peli julkaistaan tänään, 22. helmikuuta. Suomeksi ja englanniksi julkaistun pelin kohdemarkkinat ovat kansainväliset, sillä Crown of... Lue lisää

Tekesiltä lisärahaa hyville venealan hankkeille

Suomen venealan kehittämiseksi perustetussa Tekesin Vene-ohjelmassa on käynnistynyt vuodesta 2007 lähtien 35 hanketta, joita Tekes on tukenut yhteensä 7 miljoonalla eurolla. Ohjelma jatkuu vielä vuodet 2010 - 2011, ja mukaan kaivataan lisää hyviä hankkeita. Vene-ohjelman tuesta noin 70 prosenttia on kohdistunut yritysten, ja 30 prosenttia eri... Lue lisää

Uusi verkkopalvelu kertoo Suomen luonnon tilasta

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus SYKE julkaisivat tänään perjantaina uuden Luonnontila-verkkopalvelun, jossa on mahdollista tutustua reiluun sataan suomalaisen luonnon tilaa kuvaavaan mittariin.  Palvelun tavoitteena on tuoda ajantasaista tutkimukseen perustuvaa tietoa luonnossa tapahtuneista muutoksista ja niiden taustalla... Lue lisää

pe 19. helmikuuta 2010:

Valtiolta yli miljardi euroa työllisyyden tukemiseen

Työ- ja elinkeinoministeriö aikoo myöntää yli miljardi euroa työllisyyden elvyttämiseen, joista työllisyydenhoitoon käytetään 550,6 miljoonaa euroa. Kokonaissummasta varataan EU-ohjelmien rahoitukseen 432,5 miljoonaa euroa ja muihin kansallisiin kehittämistoimiin käytetään 52,3 miljoonaa euroa. Alueviranomaisille jaettava tuki painottuu Itä-ja... Lue lisää

Metso, Stora Enso ja Domtar kehittävät yhdessä tulevaisuuden sellutehdasbiojalostamon

Metso, Stora Enso ja Domtar ovat käynnistäneet yhteishankkeen kehittääkseen uuteen selluteknologiaan perustuvan tulevaisuuden sellutehdasbiojalostamon. Useita vuosia kestävän hankeen tavoitteena on luoda uusi konsepti, jossa energia- kustannustehokkuus on aiempaa parempi, pääomainvestoinnin kustannukset alemmat ja kuidun käyttö vähäisempää.... Lue lisää

Nokia Siemens Networks rakentaa gsm-verkot Intian kolmeen pohjoiseen osavaltioon

Nokia Siemens Networks rakentaa gsm-verkon kolmeen Intian osavaltioon, Haryanaan, Punjabiin ja Rajasthaniin. Intialaisen matkapuhelinoperaattorin Aircelin kanssa tehty sopimus on arvoltaan yli 300 miljoonaa dollaria. Sopimus kattaa verkon rakentamisen lisäksi sen ylläpidon seuraavat neljä vuotta. Aircel on malesialaisen Maxis Groupin... Lue lisää

Tanskasen työryhmä vaatii lisää tehoa julkisiin palveluihin

Talouskasvun edellytyksiä pohtiva ministeri Antti Tanskasen johtama työryhmä pitää tuottavuuden parantamista aineellisen hyvinvoinnin ydintekijänä. Valtioneuvostolle antamassaan väliraportissa työryhmä esittää toimenpiteitä markkinoiden toiminnan parantamiseksi, tietoyhteiskunnan kehittämiseksi sekä yrittäjyyden ja investointien... Lue lisää

to 18. helmikuuta 2010:

Haitiin pystytettiin suomalainen paloasema

Puolentoista viikon ajan alueella työskennellyt palomestari Marko Rosted pystytti avustustyöntekijöiden avulla suomalaisten lahjoittaman paloaseman. – Tullessani alueelle en kulkenut keskustan tai pahiten kärsineen alueen kautta, mutta yhtenä päivänä olin käymässä alueella ja näky oli aika lohduton! Onneksi nyt siellä ollaan jo saatu katuja... Lue lisää

Uusimaa valittiin Euroopan vuoden 2012 yrittäjyysalueeksi

Euroopan unionin alueiden komitea on valinnut Uudenmaan Euroopan yrittäjyysalueeksi 2012. Tunnustusta haki 36 aluetta, joista tunnustuksen sai kolme aluetta vuodelle 2011 ja kolme aluetta vuodelle 2012. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna myönnetty EER-tunnustus annetaan alueille, joilla on uskottavin ja parhaiten tulevaisuutta ennakoiva... Lue lisää

to 18. helmikuuta 2010:

Uponorilta lahjoitus Aalto-yliopistolle

Uponor Oyj lahjoittaa 400 000 euroa uuden Aalto-yliopiston säätiöpääomaan. Lahjoituksellaan yhtiö haluaa osallistua suomalaisen huippuosaamisen kehittämiseen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn rakentamiseen. Uponorin toimitusjohtaja Jyri Luomakosken mukaan Aalto-yliopiston strategiset painopistealueet eli palveluliiketoiminta, energia ja... Lue lisää

Postia pappi Jaakobille palkittiin elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa

Klaus Härön ohjaama ja käsikirjoittama Postia pappi Jaakobille on voittanut parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon Santa Barbaran elokuvafestivaaleilla Kaliforniassa. Elokuva on myös saanut elokuvateatterilevityssopimuksen Yhdysvaltoihin, mikä julkistettiin juuri Berliinin elokuvajuhlilla. Aikaisemmin elokuva on kerännyt voittoja muun muassa... Lue lisää

Helsingistä Pohjolan halauspääkaupunki

Ystävänpäivänä järjestetty leikkimielinen kilpailu teki Helsingistä Pohjolan halauspääkaupungin. HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu järjestämä Suomen Punaisen Ristin Haitin katastrofirahaston kartuttamiseksi suunnattu kilpailu houkutteli halaajia rautatieaseman Jääpuistoon. Pörröiseen, punaiseen sydänhahmoon pukeutunutta HAAGA-HELIAn opiskelijaa... Lue lisää

Fortumin älykkäät sähkömittarit Capgeminin hallintaan Ruotsissa

Konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoava Capgemini ja Fortum Distribution AB ovat allekirjoittaneet  kymmenen vuoden mittaisen sopimuksen Fortumin älykkäiden sähkömittareiden hallinnasta Ruotsissa. Sopimus kattaa 860 000 älykkään sähkömittarin hallinnan ja sen arvo on 94 miljoonaa euroa. Datakeskuspalvelut toimitetaan... Lue lisää

Tekes kannustaa uusiutuvan energian pk-yrityksiä kansainvälistymään

Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on aloittanut uuden Groove-ohjelman, jonka tarkoituksena on rahoituksen kautta auttaa uusiutuvan energian pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvussa ja kansainvälistymisessä. Energiateknologian vienti on viime vuosina kasvanut nopeasti ja sen osuus Suomen viennistä on jo 8 prosenttia. Tämä on... Lue lisää