Arkisto: Uutiset
Otsikot
Lemminkäinen on ostanut 75 prosentin osake-enemmistön norjalaisesta infra-alan rakennusyrityksestä Asfalt Remix AS:stä. Myyjä on Brynildsen Holding AS, ja Lemminkäisellä on optio-oikeus myös loppuosaan osakkeista. Asfaltin kylmäjyrsintään erikoistunut Asfalt Remix on aiemmin toiminut Lemminkäisen aliurakoitsijana jyrsintätöissä. Yhtiön...
Lue lisää
Helsingin yliopistossa on kehitteillä teknologia, jolla gluteenittomiin tuotteisiin saadaaan rukiista aromia. Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen mukaan menetelmälle on kysyntää myös kansainvälisesti, sillä sen avulla voidaan laajentaa gluteenittomien tuotteiden valikoimaa sekä parantaa ja monipuolistaa gluteenittomien leipien laatua,...
Lue lisää
Lapua on ainoana Suomen kaupunkina mukana EU:n mittavassa Concerto-hankkeessa, jossa tutkitaan energian säästämistä eri keinoin. Viisivuotisessa hankkeessa on mukana lähes 50 kaupunkia eri puolilta Eurooppaa, uutisoi Yle. Viisi vuotta kestävässä Solution-projektissa Lapuasta on tarkoitus tehdä eräs EU:n kestävän energian mallikaupunki. Noin 20...
Lue lisää
Kansaneläkelaitos on kehittänyt ekologisten äitiyspakkauksien tuotevalikoimaa. Edellisvuoden tapaan pakkauksessa on mukana kertakäyttövaippojen sijaan kestovaippoja, ja toukokuusta lähtien pakkauksiin lisätään myös kestoliivinsuojia. Uudelleenkäytettävät liivisuojat on valmistettu hengittävästä mikrokuidusta. Suojien sisäkerros on...
Lue lisää
Intialainen Department of Biotechnology DBT ja Tekes ovat sopineet diagnostiikka-alan yhteistyön jatkamisesta. Maiden välisessä yhteishaussa rahoitusta voivat hakea yritykset ja tutkimusorganisaatiot. Yhteishankkeella halutaan vahvistaa suomalais-intialaisia huipputason hankkeita diagnostiikka-alan kehitystyön edistämiseksi. Intiassa...
Lue lisää
Suomesta alkunsa saanut mobiilialan vaikuttajien maailmanlaajuinen MobileMonday-yhteisö avasi tällä viikolla sadannen paikallisosastonsa Pakistaniin. Pääkaupunki Islamabadissa järjestetyssä avajaistilaisuudessa oli paikalla telecom-alan vaikuttajia, virkamieskuntaa sekä mediaa paikan päältä, Aasiasta ja Pohjoismaista. Syksyllä vuonna 2000...
Lue lisää
Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmä päätti uusiutuvan energian velvoitepaketista 20.4.2010. Velvoitepaketissa painotetaan erityisesti lisäyksiä metsähakkeen ja muun puuenergian, tuulivoiman, liikenteen biopolttoaineiden ja lämpöpumppujen käyttöön. Näillä toimilla hiilidioksidipäästöt vähenisivät vuoteen 2020 mennessä...
Lue lisää
Vuoden 2009 kauneimmaksi kirjaksi on valittu Turun Taidemuseon julkaisema teos Amour unit deux cours - Henry Lönnforsin miniatyyrikokoelma. Kirja esittelee Turun Taidemuseon lahjoituksena saaman miniatyyrikokoelman sekä siitä viime vuonna tehdyn näyttelyn. Teoksen kustantaja on Turun Taidemuseo ja graafinen suunnittelija Minna Luoma. Palkintoa...
Lue lisää
Suomen hallitus on päättänyt esittää eduskunnalle luvan myöntämistä kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Luvan saivat teollisuuden omistamat Fennovoima ja Teollisuuden Voima TVO. Myös valtioenemmistöinen Fortum oli hakijoiden joukossa, mutta sille lupaa ei hellinnyt. Molemmat uudet ydinvoimalat rakennetaan suunnitelmien mukaan Suomen...
Lue lisää
Kiinnostus puukerrostalojen rakentamiseen on virinnyt uudestasan. Rakennushankkeita on vireillä ympäri Suomea, muun muassa Helsingissä, Mikkelissä, Kouvolassa, Saarijärvellä ja Turussa. Metsäteollisuuden mukaan puukerrostaloja rakennettiin suurella mittakaavalla viimeksi 1990-luvulla. Silloiset puukerrostalot, joita rakennettiin esimerkiksi...
Lue lisää
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (Lappeenranta University of Technology LUT) on kehitetty menetelmän, jolla voidaan puhdistaa jätevesiä vaikeasti hajoavilta lääkeainejäämiltä. Sähköpurkausmenetelmän tuloksena vesi on kirkasta ja hajutonta. Laboratoriotulokset osoittavat, että vaikeasti biohajoava parasetamoli voidaan hajottaa...
Lue lisää
Suomalainen terveydenhoidon ohjelmistoyritys MediXine ja DigiEcoCity DEC Oy ovat sopineet sähköisen terveydenhoidon konseptin kehittämisestä Kiinaan rakennettaville DigiEcoCiteihin. DigiEcoCity Oy on pohjoismainen konsultointiyritys, joka on erikoistunut kehittämään ekologista ja kestävää kaupunkikonseptia. Näitä konsepteja kehitetään ja...
Lue lisää
Tekla julkaisee Pohjoismaissa menestyneestä Tekla Xstreet -tietojärjestelmästään toukokuussa laajemmille kansainvälisille markkinoille suunnatun version. - Tavoitteenamme on tuoda kansainvälisille markkinoille uusi, tehokas mallipohjaiseen teknologiaan pohjautuva järjestelmä infra-alan suunnitteluun ja rakentamisen tukeen. Olemme tehneet...
Lue lisää
Suomeen on perustettu kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä kiinteistö- ja rakentamislalla edistävä Green Building Council Finland (FIGBC). Uuden yhdistyksen on tarkoitus kytkeä Suomi osaksi kansainvälistä Green Building Council -verkostoa, koota yhteen kestävän kehityksen osaamista Suomessa ja edustaa jäseniään aihepiiriin liittyvissä...
Lue lisää
YIT ja Statoil ovat tehneet kehyssopimuksen Statoilin toimistorakennusten käyttö- ja kunnossapitopalvelujen hoitamisesta Norjassa. Sopimuksen piirissä on yli 400 000 m2 toimistotilaa. Sopimuksen piiriin kuuluvat ilmanvaihto-, putkisto- ja sähkötyöt sekä ulkoalueiden ja kiinteistön kunnossapito. Sopimus on 3 vuoden pituinen ja sisältää option...
Lue lisää