Arkisto: Uutiset
Otsikot
Kotimainen elokuva Kukkulan Kuningas (On thin ice) on palkittu New Yorkissa Brooklynin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva sai pystin parhaasta käsikirjoituksesta. Asiasta uutisoi Yle. Alli Haapasalon ohjaama elokuva kertoo kahdesta miehestä, jotka tapaavat Helsingissä jouluaattona. Nuori taksikuski Samu on ajovuorossa, kun...
Lue lisää
Suomalaiset laihduttivat "Läskillä lukutaitoa - suomalaiset laihduttamaan Nepalin hyväksi" -kampanjan aikana yhteensä 48 100 kiloa. Kampanjan taustalla oleva nimettömänä pysytellyt yksityishenkilö on luvannut lahjoittaa 30 euroa jokaista laihdutettua kiloa kohden, eli yhteensä yli 1,4 miljoonaa euroa, Nepalin koululaisille. Kyseinen ...
Lue lisää
Pöyry on ostanut Unkarin suurimman yksityisen energia-alan konsultointi- ja suunnitteluyhtiön ETV-Erötervin. ETV:n toiminta käsittää ydinvoimalaitosten ja konventionaalisten voimalaitosten suunnittelun, radioaktiivisen jätteen käsittelyyn liittyvät palvelut sekä energian siirron ja jakelun suunnittelupalvelut. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009...
Lue lisää
Näkövammaisten keskusliiton perustama Annanpura on hankkinut uuden saneluhallintajärjestelmän, jolla parannetaan näkövammaisten tekstinkäsittelijöiden osaamista ja työllistymistä. Ei enää yksin puurtamista- palveluportaali kehitettiin yhteistyössä joensuulainen tietotekniikkayrityksen kanssa. Asiasta uutoisoi MicroPC.fi – Tekstinkäsittely on...
Lue lisää
Suomalaisen European Batteries Oy:n Varkauteen rakentama 10 000 neliömetrin tehdas on vihitty käyttöön. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen itsenäinen suurten akkujärjestelmien tuotantolaitos. Yhtiön mukaan 40 miljoonan euron tehdashanke on myös yksi Suomen suurimmista uusista teollisuushankkeista. Tehtaassa valmistetaan suuria...
Lue lisää
Vedenalaisen luonnon kartoituksen on kehitetty uusi, nopea ja tehokas menetelmä, joka voi mullistaa esimerkiksi Itämeren tutkimuksen. Metsähallituksen luontopalvelujen Ultra-hankkeessa kehitetty menetelmä perustuu lentokartoituksessa hyödynnettävään LiDAR-lasersäteeseen. Syvyysmittausten lisäksi sen avulla on pystytty saamaan merkittävää...
Lue lisää
Wärtsilä on asentanut WFC20- polttokennoyksikön Wallenius Marinen omistuksessa olevaan Undine-autojenkuljetusalukseen. Ainutlaatuisen kennosta tekee SOFC-teknologia, joka tuottaa alukselle sähköä erittäin alhaisilla päästöillä. Laiva on parhaillaan matkalla Yhdysvaltoihin. WFC20-polttokennoyksikön nimellisteho on 20 kW ja sen toiminta perustuu...
Lue lisää
Luontomatkailuun kestävän kehityksen periaattein erikoistunut hollantilainen Pan Village rakentaa uuden lomakylän Sallatunturin Poropuiston läheisyyteen. Yhtiö tuottaa matkailun palveluita WWF:n (Maailman luonnonsäätiö) ekomatkailun suositusten mukaisesti korostaen ympäristöystävällisyyttä. Hankkeen aloitusvaiheessa Pan Village on tilannut...
Lue lisää
Helsingin Jätkäsaaressa vihitään tänään käyttöön Ruduksen betonitehdas ja sorasatama. Reilun 100 hehtaarin kokoiselle alueelle nousee seuraavan kymmenen vuoden aikana 16 000 asuntoa sekä 6000 uutta työpaikkaa. Jätkäsaaren tehdas on Ruduksen neljäs betonitehdas Helsingissä.. Energiaa säästävä Ruduksen betonitehdas on suunniteltu aiheuttamaan...
Lue lisää
Helkama Velox -yhtiö piristi poikkeuksellisella uutisellaan ilmoittamalla, että Jopo-polkupyörien valmistus siirtyy kokonaisuudessa takaisin Suomeen. Suomen myydyintä polkupyörää on viime vuosina valmistaneet taiwanilaiset alihankkijat. Nyt valmistus siirtyy Hankoon. Asiasta kertoi ensimmäisenä STT. Syitä valmistuksen palauttamiseen Suomeen...
Lue lisää
Voimansiirtoratkaisuja tuuliturbiineihin ja muuhun teollisuuteen valmistava Moventas on tehnyt sopimuksen mekaanisen käyttölaitteiston toimittamisesta sellunkuivatuskoneeseen Yhdysvaltoihin. Yhtiö toimittaa Domtar Plymouthin sellutehtaalle Pohjois-Carolinaan koneuusintaprojektia varten kaikki mekaaniset komponentit sähkömoottorien ja telojen...
Lue lisää
Outokumpu kaksinkertaistaa ferrokromin tuotantokapasiteettinsa ja kasvattaa ruostumattoman kvarttolevyn tuotantovalmiuksia. Suomen Tornioon ja Ruotsin Degerforsiin tehtävien investointien yhteismäärä on lähes 550 miljoonaa euroa. Tornioon tehtävä 440 miljoonan euron investointi turvaa yhtiön tiedotteen mukaan konsernin oman ferrokromin...
Lue lisää
Vuoden 2010 Millennium-teknologiapalkinnon 800 000 euron pääpalkinnon voittaja on sveitsiläinen professori Michael Grätzel. Voittaja julkistettiin keskiviikkona 9. kesäkuuta Suomen Kansallisoopperassa järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Palkinnot luovutti tasavallan presidentti Tarja Halonen. Vaikka kemiantekniikan professori Grätzelin...
Lue lisää
Espoon kaupunki, Valmet Automotive, Fortum ja Nokia ovat käynnistäneet Eco Urban Living –sähköautoilun kehityshankkeen, jonka tavoitteena on edistää teknologian kehitystä ja rakentaa ympäristötietoista kaupunkimiljöötä Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola –alueella. Espoon kaupungin tavoitteena on luoda yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa...
Lue lisää
Fortum kehittää tuulivoimahanketta Kalajoelle, Pohjankylän ja Vasankarin väliselle maa-alueelle. Alustavan suunnitelman mukaan alueelle sijoitettaisiin 30-50 teholtaan 2-6 megawatin tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuotuinen tuotanto vastaisi yli 15 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta. Fortum on solminut maanvuokrasopimuksia alueella...
Lue lisää