Arkisto: Uutiset

Otsikot

pe 30. heinäkuuta 2010:

Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun

Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä kääntyi nousuun vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Uusien yritysten määrä lisääntyi kaksi prosenttia edellisen vuoden alkupuoleen verrattuna. Kaiken kaikkiaan uusia yrityksiä aloitti 10 082. Kaupan ala houkutteli suurimman osa uusista yrityksistä, 17,7 prosenttia. Alueellisesti... Lue lisää

Lisäturvaa asumiseen

Safera Oy tuo turvallisuutta koteihin. Yhtiön kehittämät uuden aikakauden liesikuvut ja -tuulettimet ovat niittäneet jo kansainvälistäkin mainetta. Yhtiö on saanut mm. Ruotsin paloturvayhdistys Brandsäkert Hem -tunnuksen. Tuotekehitys alkoi vuonna 2006 suomalaisen vakuutusyhtiön vinkistä, jonka mukaan liesipalot ovat suuri ongelma eikä niiden... Lue lisää

Suomalaisille neljä mitalia kemian olympialaisista

Suomalaiset nuoret voittivat Tokiossa, Japanissa järjestetyistä kemian olympialaisista neljä mitalia. Kyseessä on suomalaisten paras tulos kymmeneen vuoteen, sillä neljän mitalin saalis saavutettiin viimeksi vuonna 2000. Hopeamitalin voitti karkkilalainen Jarkko Järvelä. Pronssia saivat tämän kevään ylioppilaat Jari Huisman Jyväskylän... Lue lisää

to 29. heinäkuuta 2010:

Cimcorp osti kanadalaisen robottiyhtiön

Robotisoituihin materiaalinkäsittelyratkaisuihin erikoistunut ulvilalainen Cimcorp Oy on ostanut kanadalaisen robottiyhtiön RMT Robotics Ltd:n. Cimcorpin mukaan yritysoston tavoitteena on voimien yhdistämisen kautta lisätä kilpailukykyistä tarjontaa Pohjois-Amerikan ja Euroopan automaatiomarkkinoilla Aasian markkinoiden rinnalla. Ostetun... Lue lisää

MAP Medical toimittaa radioaktiiviset lääkkeet salamana maailmalle

Jyväskylässä toimivalla MAP Medicalilla on usein aika kortilla. Yhtiön valmistamat radioaktiiviset lääkkeet täytyy toimittaa niitä tarvitseville tuntien sisällä valmistuksesta. Nopea toimitus on lääkkeiden käytön kannalta olennaista, radioaktiivisten aineiden nopea puoliintumisaika tekee tuotteiden elinkaaresta hyvin rajatun. MAP Medicalin... Lue lisää

Metsolle uusia tilauksia Kiinasta ja Venäjältä

Metso on saanut vajaan 10 miljoonan euron tilauksen Chenzhou Yunong Paper Co. Ltd -yhtiöltä Kiinasta. Lisäksi Metso on sopinut kalkin kalsinointijärjestelmän toimittamisesta OJSC Novolipetsk Steel (NLMK) -yhtiölle Venäjälle. Hunanin maakuntaan Kiinaan toimitettavan valkaistua kemikuumahierrettä (CTMPc) valmistavan massalinjan kapasiteetti on... Lue lisää

Opiskelijat pyöräilevät saimaannorpan hyväksi

Mikkelin ammattikorkeakoulu järjestää yhteistyössä WWF:n (Maailman luonnonsäätiö) kanssa pyöräilytempauksen, jossa opiskelijat polkevat 2.-6.8. välisenä aikana Hangosta Mikkeliin. Mereltä Saimaalle kulkeva hyväntekeväisyystempaus järjestetään Saimaan uhanalaisimman eläinlajin, saimaannorpan, suojelemiseksi.   Matkaa pyöräilijöille kertyy noin... Lue lisää

ke 28. heinäkuuta 2010:

Partiolaiset valtasivat Hämeenlinnan Evon

Partiolaisten suurtapahtuma Kilke-leiri on käynnistynyt Evon leirintäalueella Hämeenlinnassa. Viikon kestävälle leirille osallistuu yli 10 000 partiolaista, joista noin 600 tulee ulkomailta 30 eri maasta. Kilke on partiolaisten kuudes suurleiri. Edellinen leiri ”Tarus” järjestettiin vuonna 2004. Tänä vuonna juhlitaan Suomen partioliikkeen... Lue lisää

Kuluttajien luottamus talouteen vahvimmillaan kolmeen vuoteen

Aurinkoinen heinäkuu on luonut valoa myös kuluttajien luottamukseen Suomen talouteen. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan kuluttajien luottamus talouteen oli heinäkuussa selvästi parempi kuin pitkällä ajalla keskimäärin ja vahvinta kolmeen vuoteen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 19,1, kun se kesäkuussa oli 18,7 ja... Lue lisää

Vaadin kehittää ohjelmistoja avoimella periaatteella

Turkulainen ohjelmistotalo Vaadin Ltd. on alallaan hieman erilanen yritys. Avoimen lähdekoodin periaatteeseen pohjautuva Vaadin saa tuotteidensa kehitykseen apua  maailmanlaajuiselta  käyttäjäyhteisöltä. Käytännössä avoin lähdekoodi tarkoittaa sitä, että yrityksen web-ohjelmistojen tuotantotyön tulokset ovat julkisia ja sitä kautta kaikkien... Lue lisää

ti 27. heinäkuuta 2010:

Hituran nikkelikaivos avattiin

Nivalassa sijaitsevan Hituran kaivoksen tuotanto on aloitettu uudelleen, uutisoi Yle Oulu. Vuonna 2008 suljetulla kaivoksella on kesän aikana suoritettu koelouhintaa ja testattu laiteita. Kaivoksen omistajan Belvedere Miningin Oy:n toimitusjohtaja Vesa-Jussi Penttilä kertoi Ylelle, että Hituran nikkelituotanto voidaan nyt julistaa uudelleen... Lue lisää

Valtakunnan virallinen unikeko sai merikasteen

Vuoden 2010 Valtakunnan viralliseksi Unikeoksi valittu ravintolayrittäjä Heikki Routamaa sai perinteisen unikeonkasteen aamuseitsemältä Naantalin satama-altaassa. Naantalin kaupunki valitsee vuosittain unikeoksi ihmisen, joka on toiminut merkittävästi alueen hyväksi. Valitsijoiden mukaan Routamaan pitkäjänteinen ja monivuotinen työ Naantalissa... Lue lisää

Lappset tuo lapset ja aikuiset yhteen leikin kautta

Rovaniemeläinen Lappset Oy on todellinen leikkimisen asiantuntija. Leikkimisen tosissaan ottava yritys on valmistanut leikkipaikkavälineitä jo 40 vuotta. Tänä päivänä Lappsetin valmistamat leikkipaikkavälineet ja ulkokalusteet ilahduttavat lapsia ja aikuisia jo 40 maassa. - Lappsetin tavoitteena on kalustaa ulkotiloja viihtyisiksi sekä... Lue lisää

ma 26. heinäkuuta 2010:

Miesten vuoro -elokuva esitetään Yhdysvalloissa

Palkittu suomalainen dokumenttielokuva Miesten vuoro on valittu Yhdysvalloissa järjestettävään DocuWeeks-tapahtumaan ainoana pohjoismaisena elokuvana. Elokuvaa esitetään Los Angelesissa ja New Yorkissa 30.7.–19.8. DocuWeeks on dokumenttielokuvatapahtuma, jossa esitettävien elokuvien on mahdollista päästä Oscar-ehdokkaiksi.  Tänä vuonna... Lue lisää

Metsolta seulontajärjestelmä Australiaan

Teknologiakonserni Metso toimittaa murskaus-ja seulontajärjestelmän australialaiselle Mount Gibson-yhtiölle, joka on maan johtava hematiittirautamalmin tuottaja. Kaupan arvo on alle 10 miljoonaa euroa. Toimitus kattaa laitteiden lisäksi laitoksen suunnittelun ja pystytyksen projektihallinnan. Vuoden kuluttua valmistuvan laitoksen kapasiteetti... Lue lisää