Hyviä uutisia perjantailta 4. syyskuuta 2009:

Yrittäjän ura kiinnostaa suomalaisnuoria

Lehtikuva / Martti Kainulainen Yrittäjyydessä houkuttelee erityisesti itsenäisyys ja oma vapaus. Ari-Pekka Salovaara, Jari Kärkkäinen, Riitta Pikkarainen ja Juha-Pekka Jaskari ovat keväällä palkittuja nuoria yrittäjiä.

Yrittäjyys kiinnostaa yhä useampia. 60 prosenttia suomalaisista nuorista pitää yrittäjyyttä houkuttelevana elämänurana. Paras tapa edistää yrittäjyyttä on ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Tätä mieltä on

lähes puolet kansasta. Yrittäjyyttä tutki Taloustutkimus Suomalaisen Työn Liiton ja Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimeksiannosta.

Elokuussa tehdyn "Yrittäjän Päivä"-tutkimuksen mukaan kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan jatkaa tasaista kasvua etenkin nuoremmissa ikäluokissa, kuten 15-24-vuotiaiden suomalaisten joukossa. Toiseksi eniten yrittäjyys houkuttaa 25-44-vuotiaita suomalaisia, joista lähes 50 prosenttia pitää sitä melko tai erittäin innostavana.

- Asennemuutos on erittäin myönteinen asia. Se heijastuu yrittäjyysaktiivisuudeksi pidemmällä aikavälillä. Yrittäjäksi aikovista asiakkaistamme suurin osa on kuitenkin iältään 25-39 -vuotiaita henkilöitä, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Pia Backman sanoo.

Yrittäjyyttä erittäin houkuttelevana pitävistä suomalaisista puolet arvostaa yrittäjyydessä eniten

itsenäisyyttä ja omaa vapautta. Toisella sijalla on päätäntävalta ja kolmantena mahdollisuus onnistua ja menestyä.

Taloudellinen riski on suurin syy pidättäytyä yrittäjyydestä. Konkurssiuhan ja velkaantumisriskin takia yli 30 prosenttia yrittäjyyttä erittäin kiinnostavina pitävistä ei ryhdy yrittäjäksi. Lamaa ja nykyistä taloustilannetta pitää tässä ryhmässä esteenä vain kuusi prosenttia.

Tutkimuksen vastaajista lähes puolet oli sitä mieltä, että ylivoimaisesti paras tapa edistää yrittäjyyttä on ostaa suomalaisia tuotteita ja palveluita. Toiseksi tärkeimpänä pidettiin yritysverotuksen keventämistä ja

kolmanneksi yrittäjien sosiaaliturvan parantamista.

- Tutkimustulos on loistava uutinen suomalaiselle työlle. Yhä useampi suomalainen haluaa kuluttaa vastuullisesti ja tehdä valintoja työllisyyden puolesta. Jokainen meistä voi vaikuttaa yritysten menestymiseen ja työpaikkojen säilymiseen Suomessa ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluja, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Lars Collin.

www.yrittajanpaiva.fi

www.avainlippu.fi

www.uusyrityskeskus.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.