Tiistai, 7. syyskuuta, 2010

Elinikäisellä oppimisella tuottavuutta, kasvua ja kilpailukykyä
Torstai, 22. huhtikuuta, 2010
Muuttuvassa työelämässä elinikäisen oppimisen merkitys korostuu läpi koulutusjärjestelmän ja työuran. Väestönkehitys, globalisaatio, uusi viestintäteknologia sekä elinkeinorakenteiden ja julkisen sektorin muutokset muuttavat koulutustarpeita. Suuret haasteet kohdistuvat koulutusjärjestelmäämme. Tarvitaan uudenlaista oppimisen kulttuuria, joka perustuu vuorovaikutukseen, yksilöllisiin oppimispolkuihin, osaamisen tunnustamiseen sekä oppimiseen arjessa ja työpaikoilla. Tämä muuttaa myös opettajan työtä.
Aikuiskoulutuksella eri muodoissaan on tärkeä merkitys siinä, että työmarkkinoilla työvoiman kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Mutta elinikäinen oppiminen ei ole vain aikuisena tapahtuvaa kouluttautumista, vaan se on kehittymistä arjen ja työn erilaisissa tilanteissa läpi elämän. Elinikäiselle oppimiselle perusta rakennetaan jo perusopetuksessa. Se, miten perusopetus tehtävässään onnistuu, vaikuttaa olennaisesti myöhempiin oppimisvalmiuksiin.
Osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhä suurempi osa tapahtuu työpaikoilla ja työn ohessa. Työpaikoilla aidossa työympäristössä ja työtilanteessa tapahtuva opiskelu on keskeinen osa ammattitaidon oppimista, varmistamista ja kehittämistä. Tarvitaan tiivistä koulutusorganisaatioiden ja työyhteisöjen yhteistyötä, jossa molempien tahojen osaaminen ja innovatiivisuus hyödynnetään.
Elinikäisen oppimisen neuvosto on Suomen opetusministeriön yhteydessä toimiva, valtioneuvoston asettama yhteistyöelin. Se käsittelee koulutuksen ja työelämän väliseen yhteistyöhön sekä elinikäisen oppimisen edellytyksiin ja aikuiskoulutuspolitiikan kehittämiseen liittyviä kysymyksiä. Neuvoston työssä ovat mukana opetusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, työelämän järjestöt sekä oppilaitosten, korkeakoulujen ja opiskelijoiden edustajat.

Markku Koponen
Koulutusjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Uusimmat
- Paras testimaa sähköautoille
- Pitkä kuuma kesä
- Paras maa
- Uutta verta innovaatioihin
- Aalto-yliopisto kannustaa yrittäjyyteen
- Suomalainen hammashoito on digiajassa
- Koko Helsinki on minun
- Muuttuvan maailman ihmeitä
- Vihertyvät kaupungit
- Kärjessä
- Puhdas teknologia ja vihreä teknologia
- Suomesta menestyvä jakamisen tasavalta
- Shanghai, Suomi ja tulevaisuus