Lauantai, 31. heinäkuuta, 2010


Uusi globaalin kemikaalialan foorumi

Torstai, 4. maaliskuuta, 2010

Eurooppa otti melkoisen esitysaskeleen ottaessaan käyttöön pari vuotta sitten uuden REACH nimeä kantavan kemikaalilainsäädännön. Sitä voidaan pitää moderneimpana ja vaativimpana kemikaaleja koskevana lainsäädäntönä koko maailmassa. Lain vaikutukset ja heijastukset ovat globaalit ja ne vaikuttavat kemian alan teollisuuteen ja kauppaan kilpailukykymielessä. REACH'in tärkein ja vaativin osa, eli varsinainen kemiallisten aineiden rekisteröinti alkaa tänä vuonna.

On ymmärrettävää, että varsinkin EU:n ulkopuolella näin ankara yhden maantieteellisen alueen luoma lakipaketti on herättänyt närää – onpa sitä kutsuttu jopa kaupan esteeksi. Viime toukokuussa järjestetyssä ensimmäisessä Helsinki Chemicals Forumissa eräs johtopäätöksistä oli, ettei REACH yksistään voi olla globaali ratkaisu kemikaalien riskien hallintaan ja haittojen eliminoimiseen. Kehittyvien talouksien puolelta ilmaistiin myös huoli siitä, että teollisuusmaiden ankara kemikaalilainsäädäntö saattaa siirtää vaarallisinta tuotantoa heidän suuntaansa, puhumattakaan vaarallisimpien kemikaalien ja jätteiden uusista reiteistä maailmalla.

Tämän vuoden, järjestyksessään toinen, HCF 2010 -foorumi pyrkii antamaan vastauksia kansainvälisen kemikaalipolitiikan haasteisiin. Paikalle kokoontuvat maailman johtavat ”kemikaaliregulaattorit” Yhdysvalloista, Australiasta, Kanadasta ja EU:sta UNEP´in ja OECD:n korkeatasoisilla edustajilla täydennettynä. Foorumin ensimmäisenä päivänä paneudutaan myös erikseen kehittyvien talouksien – Kiinan, Intian, Brasilian sekä muutaman pienemmän maan, kuten Kenian ja Vietnamin – erityiskysymyksiin.

Kemianteollisuuden kilpailukyky on luonnollisesti olennainen tekijä kemian alan kehittymisen ja uusien innovaatioiden varmistamiseksi, jota lainsäädäntö ei saisi vaarantaa tarpeettomasti. Foorumin kolmas osio paneutuukin kilpailukyky-näkökulmaan.

Kemian innovaatioita tullaan todellakin tarvitsemaan lähitulevaisuudessa. Edessämme on mittavia ympäristöhaasteita, kuten ilmastonmuutos ja vesien pilaantuminen. Kemian ja luonnontieteiden tutkimusta tullaan vahvistamaan  eri puolilla maailmaa ja siinä kemianteollisuudella, nimenomaan uusien innovaatioiden tuottajana, tulee olemaan keskeinen rooli. Niin kutsuttu ”vihreä kemia” tulee uskoakseni nostamaan päätään lähivuosina uutena tutkimuksen painopistealueena. Myös HCF 2010 foorumin neljäs osio keskittyy tähän aiheeseen.

HCF 2010 foorumin  key-note puhujina toimii kaksi Nobel palkittua  henkilöä – Nobelin rauhan palkinnon saanut presidentti Ahtisaari sekä kemian Nobelin saanut professori Crutzen.  

www.helsinkichemforum.eu

(Photo: Lehtikuva / Matti Björkman)
Hannu Vornamo
Pääsihteeri, HCF 2010
Jaa artikkeli muiden kanssa