Tiistai, 7. syyskuuta, 2010


Uusin tulokas kansainvälistyvään Helsinkiin: Helsingin eurooppalainen koulu

Torstai, 29. huhtikuuta, 2010

Helsingin eurooppalainen koulu (ESH) aloitti toimintansa vuonna 2008 samassa yhteydessä kun Helsinkiin perustettiin Euroopan kemikaalivirasto. Virastossahan työskentelee noin 400-500 työntekijää, joten heidän lapsilleen tarvittiin kielten ja kulttuurin osalta monipuolinen koulu. Valtion ylläpitämän koulun suomen-,  englannin- ja ranskankielisillä linjoilla aloittaa uuden lukuvuoden ensi syksynä yhteensä 160 iältään 4-16-vuotiasta oppilasta. Oppilaat tulevat yli kymmenestä Euroopan jäsenmaasta.

ESH on Eurooppa-koulujärjestelmään akkreditoitu koulu noudattaen pääosin Eurooppa-koulujen rakennetta ja opetussuunnitelmia. Vastaavia kouluja on Euroopassa parikymmentä. Koulussa on tällä hetkellä esi-, ala- ja yläkoulut. European Baccalaureate -tutkintoon tähtäävän kaksivuotisen lukion on tarkoitus aloittaa vuodesta 2011.

ESH pysyy melko pienenä. Koulu on tässä mielessä mielenkiintoinen: Helsingin metropolialueella merkittävä eurooppalainen koulu, mutta se pysyy silti tavallaan “kyläkouluna”. Koska koulussa on aikanaan kaikkiaan 14 luokkatasoa, kolme kielilinjaa ja noin 300 oppilasta, luokkien koot pysyvät melko pieninä. Siksi opetusmetodina käytetään myös yhdysluokkia.  Niiden käyttämisessä on omat haasteensa ja vanhemmat ovat aktiivisesti mukana ymmärtämässä ja kehittämässä tätä toimintaa.

ESH eroaa suomalaisista kouluista. Koulupäivät ovat pidempiä ja oppiaineina on mm. “eurooppatunnit”, joita käydään englanniksi tai ranskaksi. Oppilailla on tietyin ehdoin mahdollisuus saada äidinkielenopetusta omalla kielellään. Koulussa on myös lukukausimaksu.

Vanhempainyhdistys on tavallista suomalaista koulua aktiivisempi jo siksi, että vanhemmat maksavat muun muassa ruokailun ja koulukirjat erikseen. Vanhemmat  ja.maksavat myös koulun järjestämän laajan iltapäivätoiminan. Varsinkin ulkomaalaiset vanhemmat ovat kokeneet tämän toiminnan hyvin tärkeäksi mm siksi, että Helsingissä suurin osa iltapäivätoiminnasta on suomeksi.

Koulun opetusfilosofia sopii hyvin kansainvälistyvään Helsinkiin. Ranskalaisen ”eurooppa-arkkitehdin” Jean Monet’in sanoin koulu tarjoaa oppilaille edellytykset kasvaa ja opiskella rinta rinnan, ilman ennakkoluuloja, oppien tuntemaan eri kulttuurien arvon, unohtamatta isänmaataan.
Matti Vainio
Helsingin eurooppalaisen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja
Jaa artikkeli muiden kanssa