Torstai, 9. syyskuuta, 2010


Coxa on tekonivelkirurgian huippuosaaja

Keskiviikko, 14. heinäkuuta, 2010

COXAVuonna 2009 Coxan sairaalassa tehtiin 2647 leikkausta ja tänä vuonna hätyytellään 3000 rajaa.
Tekonivelsairaala Coxa Oy yhdistää tekonivelkirurgian huippuosaamisen osaksi julkisen sektorin palvelua. Toimintamalli on osoittautunut kannattavaksi ja myös kopioitavaksi eri lääketieteen erityisalueille.

- Coxan ainutlaatuisessa focus-sairaala -mallissa keskitytään tiettyyn kapeaan erikoisalaan, jossa ollaan sekä laadullisesti että kustannuksellisesti huippuhyviä. Tämä perustuu siihen, että pystymme keskittymään juuri oman prosessimme tehokkaaseen läpivientiin ja oman osaamisemme kehittämiseen, toimitusjohtaja Tarmo Martikainen kertoo.

Vuonna 2001 perustettu Coxa tuottaa alihankkijana vuosittain tehtävän palvelusopimuksen mukaisesti oman sairaanhoitopiirinsä tekonivelleikkaukset ja tarjoaa valtakunnallisesti vaativimpia leikkauspalveluja. Leikkauksia tehdään myös hoitonsa itse maksaville potilaille.
 
Tampereella toimivan Coxan malli on kertyneiden kokemusten mukaan kopiointikelpoinen. Kiinnostusta on virinnyt niin Suomessa kuin maailmallakin. Esimerkiksi vuoden 2010 alussa aloittanut Sydänkeskus Oy keskittyy sydämen alueen kokonaisvaltaiseen hoitoon.

Hyviä tuloksia

Coxan mallin toimivuus perustuu tehokkaaseen hoitoprosessiin ja korkeaan käyttöasteeseen. Laatu on keskittymisen ansiota. Coxassa yksi lääkäri leikkaa vuosittain yhtä monta tekoniveltä kuin useiden sairaaloiden koko kirurgikunta.

Toiminnan prosessimaisuus vähentää merkittävästi sairaalahoitoaikaa sekä sen myötä kus-tannuksia ja komplikaatioita. Muun muassa infektioiden sekä uusintaleikkausten määrä on Coxassa poikkeuksellisen pieni kansainväliseen tasoon verrattuna.  

- Tulokset on saavutettu tehokkaalla hoitoprosessilla ja osaamisen syventämisellä. Myös po-tilaspalaute on erittäin positiivista. Kannustamme ja opastamme potilaitamme omatoimiseen kuntoutukseen, Martikainen sanoo.

Vakaata kasvua

Tyytyväiseltä vaikuttaa myös Coxan henkilökunta.

- Työntekijämme pitävät konseptista, koska se tarjoaa mahdollisuuden kehittyä huippuosaa-jaksi omalla alallaan huippuporukassa, Martikainen korostaa.

Leikkausmäärissä Coxa on Suomen ykkönen. Vuonna 2009 sairaalassa tehtiin 2647 leikkausta. Vuosi 2010 näyttää seitsemän prosentin kasvua edelliseen vuoteen.

- Uskomme, että konsepti, jossa potilaat saavat erinomaista hoitolaatua ja veronmaksajat kustannustehokkaan hoitomallin, on tullut Suomeen jäädäkseen.

Coxalla on mahdollisuus myös tilojensa puolesta vakaaseen kasvuun.

- Tulevaisuus näyttää hyvältä. Tähyämme nyt myös ulkomaille.

www.coxa.fi
Jaa artikkeli muiden kanssa